Kirjoittaneet Tuire Kaimio ja Tuomas Mutanen. Julkaistu alunperin Viitteen blogissa 14.3.2023

Suomen luonnon monimuotoisuus köyhtyy huolestuttavaa vauhtia. Eliölajeistamme jo 11 % on uhanalaisia 1. Merkittäviä syitä luontokatoon ovat kestämätön maan- ja metsien käyttö, ilmastonmuutos sekä luonnontilaisten alueiden pirstoutuminen viherkäytävien kaventuessa.

Maassamme on myös suuria harrastajaryhmiä, joiden toiminta vaikuttaa sekä suorasti että epäsuorasti ekosysteemiemme tasapainoon. Vuosittain noin 300 000 metsästäjää 2 ja 1,5 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa 3 päättävät, mitkä eläinyksilöt pääsevät jatkamaan sukua ja mitkä päätyvät pannulle. Se ei voi olla vaikuttamatta Suomen luonnon monimuotoisuuteen.

Luontokato on pysäytettävä välittömästi, jotta lyhyellä aikavälillä voidaan turvata suomalainen huoltovarmuus ja pitkällä aikavälillä koko ihmiskunnan tulevaisuus. Jotta tähän päästään, yhteiskunnan toiminnan pitää muuttua kokonaisvaltaisesti, kaikilla tasoilla. Metsästys- ja kalastustoiminta eivät voi olla tästä poikkeuksia.

Syy- ja seuraussuhteet luonnon köyhtymisen taustalla ovat äärimmäisen monimutkaisia. Niiden hahmottamiseksi tarvitaan monitasoista, poikkitieteellistä työtä. Harrastajat puolestaan pitää saada sitoutumaan vapaaehtoisesti yhteisiin luontotalkoisiin. Siihen tarvitaan molemminpuoleista toista kunnioittavaa dialogia. Pelkkä luonnontieteeseen perustuva sanelu ylhäältä käsin tuskin johtaa kestävien pyyntikäytäntöjen laajamittaiseen jalkautumiseen käytäntöön.

Luonnon monimuotoisuutta tarkastellaan yleensä näillä kolmella eri tasolla 4, joita käytetään myös myöhemmin tekstissä:

  1. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa yhden lajin eliöpopulaation sisäistä geneettistä vaihtelua. Mitä enemmän yksilöiden välillä on perimän variaatiota, sitä paremmat edellytykset populaatiolla on sopeutua muuttuvaan ympäristöön. Kun esimerkiksi ilmaston lämpenemisen myötä suomalainen elinympäristö muuttuu, jotkut geenimuutokset saattavat auttaa eri eläimiä löytämään uusia ravintolähteitä ja selviämään. Perimän liiallinen samankaltaisuus voi altistaa eliöpopulaation esimerkiksi tautiepidemioille.

  2. Lajimonimuotoisuus tarkoittaa yksinkertaisuudessaan lajien määrää joko koko ekosysteemissä tai tarkastellulla alueella. Ekosysteemit ovat kymmenien tuhansien vuosien aikana asettuneet paikallisten olosuhteiden määrittämään herkkään tasapainotilaan. Jokaisella lajilla on siinä oma tehtävänsä. Petokalojen ylikalastus esimerkiksi saattaa johtaa aiempaa suurempaan määrään särkikaloja, jotka käyttävät ravinnokseen sinisimpukoita. Se taas voi hankaloittaa haahkojen elämää, sinisimpukat kun ovat niille tärkeä ravinnonlähde. Ravintoketjun huipulla merikotka saalistaa runsaasti haahkoja. Lopputuloksena uistimen vetäminen meren syvyyksissä saattaa lopulta heijastua yläilmoihin asti.
    Lajimonimuotoisuus on käsitteistä konkreettisin hahmottaa. Monien mielikuvissa koko biodiversiteetin käsite saattaakin pelkistyä eliölajien määräksi. Pitää kuitenkin muistaa, että sekä matala geneettinen monimuotoisuus että vähäinen ekosysteemien monimuotoisuus johtavat ajan kuluessa vääjäämättä lajiköyhään ympäristöön.

  3. Ekosysteemien monimuotoisuus käsittää eri elinalueiden monipuolisuuden, ja vaikuttaa suoraan ympäristön kykyyn asuttaa ja ravita eri eliölajeja. Ekosysteemien monimuotoisuutta voidaan tarkastella monilla tasoilla. Suomen luontotyypit voidaan karkeasti jakaa Itämereen ja rannikkoluontoon, sisävesiin, soihin, metsiin, kallioihin ja kivikkoihin, perinneympäristöihin ja tunturiluontoon 5. Tarkastelussa voidaan mennä tarkemmallekin tasolle, esimerkiksi suot voidaan jakaa kymmeniin eri tyyppeihin.

Metsästäminen ei saa köyhdyttää lajien perimää

Metsästäminen vaikuttaa eläinpopulaation perimään. Aina, kun eläin tapetaan, poistetaan siltä mahdollisuus jakaa geenejään eteenpäin.

Eläinlajiin kohdistuva metsästys saattaa johtaa lyhyelläkin aikavälillä lajin evoluutioon. Esimerkiksi Euroopassa kauriseläinten sarvien on havaittu pienentyneen, kun metsästäjät ovat perinteisesti tavoitelleet komeimpien yksilöiden kaatamista 6. Muut pedot saalistavat lähes poikkeuksetta heikoimpia yksilöitä, mutta ihminen toimii toisin: kiväärillä etäältä metsästävä saattaa tappaa juuri niitä yksilöitä, joilla olisi lajin selviytymisen kannalta terveimmät ja voimakkaimmat geenit.

Metsästäjät ylläpitävät maamme osin epäluonnollisen vahvoja kauriseläinkantoja talviruokinnalla 7. Se taas heikentää perimää toisella tavalla: talviruokinnan turvin myös heikkoja valkohäntäkaurisyksilöitä selviää ankarasta talvesta jatkamaan sukua.

Talviruokintaa perustellaan usein sillä, että se mahdollistaa kyttäysmetsästyksen: ruokinta houkuttelee kauriin näkyviin ja metsästäjä ampuu sen ilman koirien käyttöä. Sinällään tilanne antaa metsästäjälle mahdollisuuden valita muiden petojen tavoin ensisijaisesti heikkoja tai raajarikkoisia yksilöitä tapettavakseen. Menetelmää sanotaan myös tarvittavan tänne tuodun valkohäntäkaurispopulaation kasvun hillinnässä.

Sopivasta ruokintamäärästä ei ole kuitenkaan riittävästi tutkimustietoa, ja ruokinta vaikuttaa olevan kauriiden määrän kasvun perusteella liiallista. Ruokinnan määrän pitäisi olla niin pieni, että sen kokonaisvaikutus ennemminkin vähentää kauriiden määrää eikä heikennä kauriskannan perimää.

Metsästykselle on ominaista, että sen seurauksena riistalajien kantojen koot aaltoilevat. Kun kanta nousee suureksi, kaatolupia myönnetään hövelisti. Ja kun kannan koko taas taittuu voimakkaasti, lupien määrää lasketaan. Jos metsästyskäytännöt poistavat populaatiosta vain tietyn tyyppisiä geenejä, kannan koon aaltoilulla voi olla merkitystä. Kun jonkin lajin kannan määrä on romahtanut ja kaatolupia vähennetään, kannan kasvu perustuu jäljelle jääneeseen entistä pienempään määrään yksilöitä. Vaikka yksilöiden määrä kasvaa, perimän monimuotoisuutta ei tule lisää vaan se pysyy alkutilannetta alhaisempana.

Populaation geenipooli köyhtyy lisää maankäytön pirstoessa ekosysteemejä ja kaventaessa viherkäytäviä. Vähiin metsästettyjen alapopulaatioiden on entistä hankalampaa kohdata ja vaihtaa geeniperimäänsä.

Myös eläinten kulttuurista monimuotoisuutta 8 pitää varjella. Eläinten on havaittu siirtävän kokemuksiaan ja taitojaan seuraavalle sukupolvelle mallioppimisen kautta. Esimerkiksi metsäpeurat seuraavat matriarkkojen muistamia reittejä talvi- ja kesälaidunten välillä 8 ja miekkavalaiden saalistustavat vaihtelevat voimakkaasti laumasta toiseen 9.

Ympäristöstä saadut kokemukset muokkaavat eläinten käyttäytymistä ja nykytiedon mukaan jopa vaikuttavat geenien säätelyyn. Kaikkea ei tarvitse kokeilla itse, voi oppia myös muiden kokemuksista. Susilaumat esimerkiksi erikoistuvat reviirinsä olosuhteisiin ja saaliseläimiin. Siksi kokonaisen lauman tappaminen pahimmillaan poistaa monisukupolvisen perinteen, joka on auttanut susia paikallisesti selviämään. Toisaalta yksinäisen susiyksilön tappamisella ei voi opettaa jäljelle jääviä hukkia välttelemään ihmistä, sillä kuolleesta sudesta ei ole opettajaksi. Suomessa on metsästyksen sijaan myös häädetty susia pois ihmisten läheisyydestä kumiluodein. Tappamiseen verrattuna tilanne on monta kertaluokkaa järkevämpi, sillä susi saa kivuliaan, mutta suhteellisen vaarattoman kokemuksen ihmisten vaarallisuudesta.

Kalastuspaine kutistaa petokalojamme

Geneettisen monimuotoisuutta ajatellen myös kalastuksen sääntelyyn pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Perinteisesti alamitalla on pyritty varmistamaan, ettei kaloja pyydetä liian nuorina, jotta ne ehtivät lisääntymään. Suurten petokalojen kannat ovat kuitenkin näivettyneet. Nykyinen kalastuslaki, jonka tavoitteena on ollut kalavesien kestävä käyttö, ei ole ollut tältä osin onnistunut 10.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän ylämittojen asettamisesta. Suurimmat kalat tulisikin palauttaa vesiin jatkamaan sukua. Esimerkiksi hauki munii noin 20 000 munaa painokiloaan kohden. Suurimmat emokalat siis tuottavat valtavasti poikasia ja parantavat kannan kestävyyttä 11. Geneettisen kestävyyden kannalta erityisesti suurien kalojen lisääntymään pääsy pitäisi varmistaa, sillä juuri ne ovat erittäin kilpailukykyisen perimän omaavia menestyjiä.

Suurpedot vaalivat luonnon monimuotoisuutta

Metsästyksellä on hyvin suoria vaikutuksia lajimonimuotoisuuteen. Vaikka metsästyskiintiöillä pyritään siihen, että mitään lajia ei suoraan pyydetä sukupuuttoon Suomesta, voivat metsästyksen kerrannaisvaikutukset olla monisyisiä ja dramaattisia. Esimerkiksi poikkeusluvin metsästettävillä suurpedoilla on valtava merkitys lajimonimuotoisuuden turvaajina. Ilvekset ja ahmat saalistavat vieraslaji supikoiraa, joka on todettu useissa tutkimuksissa merkittäväksi uhaksi taantuville vesilintukannoille.

Eteläisimmässä Suomessa ilves on tehokkaana petona erittäin tärkeä kauriskantojen hillitsijä. Ilveksen merkitys luonnon monimuotoisuuden varjelussa saattaa olla järisyttävän suuri. Kauriille kelpaavat maassamme lähes kaikki kenttäkerroksen kasvit, erityisesti niiden kukinta-aikaan 12. Se ei voi olla vaikuttamatta paikalliseen ekosysteemien monimuotoisuuteen sekä hyönteisten ja kasvien lajimonimuotoisuuteen. Onkin täysin epärationaalista, että sosiaalisesti hyväksyttyä, luonnon monimuotoisuudelle arvokasta ja lihaltaan ihmiselle käyttökelvotonta petoa yhä metsästetään poikkeusluvin.

Kausaaliset ketjut luonnossa ovat tyypillisesti pitkiä ja monimutkaisia. Sudet ja karhut ovat ahmoille elintärkeitä, koska ahman ravinto perustuu isolta osin näiden tuottamiin haaskoihin. Jos siis halutaan, että ahmat vähentävät vesilintuja saalistavien supikoirien määrää tulevaisuudessakin, tulee muidenkin suurpetojen kannoista pitää huolta. Erityisesti susien kaatamat sorkkaeläimet ovat ahmalle talvella tärkeitä, sillä karhut keräävät silloin voimia tulevaan kesään.

Takaisinkytkentöjen kautta metsästyksellä voi olla arvaamattomia seurauksia

Sen lisäksi, että monimuotoiset luontotyypit mahdollistavat lajimonimuotoisuuden, vaikuttaa eläinlajien tasapainoisuus suoraan ekosysteemien monimuotoisuuteen. Toisin sanoen näiden biodiversiteettitasojen välillä on takaisinkytkentä, jollaiset ovat luonnossa yleisiä. Jos metsästys keikauttaa esimerkiksi petojen ja niiden saaliseläinten tasapainoa, takaisinkytkennöillä voi olla voimakkaita vaikutuksia ekosysteemien monimuotoisuuteen.

Tunnettu esimerkki tästä löytyy Yellowstonen kansallispuistosta. Vuoteen 1940 mennessä sudet oli metsästetty alueelta sukupuuttoon. Vuonna 1995 alueelle istutettiin 31 sutta. Vaikutukset ekosysteemin monimuotoisuuteen olivat dramaattiset 13. Kun sudet verottivat hirvikantaa, majaville jäi ruoaksi enemmän pajukkoa. Majavien rakentamat padot taas hillitsivät jokirantojen eroosiota ja tuottivat uusia elinalueita sammakoille, kaloille, saukoille ja vesilinnuille. Sudet tappoivat myös kojootteja, ja sen myötä yhä useampi kettu selvisi saalistamaan piennisäkkäitä. Tämä taas vaikutti lopulta kasvien monimuotoisuuteen.

Luonnossa vallitsee monimutkaisia syy-seuraus -ketjuja sekä takaisinkytkentöjä, joita emme kaikkia edes tunne. Ne tekevät ekosysteemeistä herkkiä ihmisen vaikutuksille. Näiden vuorovaikutussuhteiden merkitys korostuu nyt, kun ympäristö on myllerryksessä. Kestämättömän maankäytön seurauksena elinympäristöt kutistuvat ja pirstoutuvat. Samalla ilmaston lämpenemisestä johtuvat elinolosuhteiden muutokset ja etelästä muuttavat tulokaslajiet kuristavat boreaalista luontoamme 14.

Metsästys- ja kalastustapojen muuttaminen kestävämmäksi on nyt aivan oleellisen tärkeää. Tämä turvaa pitkällä tähtäimellä myös metsästysperinteen jatkumisen tuleville sukupolville, jos sen halutaan jatkuvan. Jos varomaton kaatolupien myöntäminen pienentää merkittävästi edes yhdenkin avainlajin populaatiota, tämä voi takaisinkytkentöjen seurauksena heijastua arvaamattomasti lukemattomiin muihin eliöihin.

Kestävä riistapolitiikka reagoi muuttuvaan maailmaan

Kestävyys edellyttää, että Suomen riistaeläinpopulaatiot säilytetään vuodesta toiseen riittävän vahvoina. Edes kantojen väliaikaiseen notkahtamiseen ei ole joidenkin eläinlajien osalta varaa, sillä se kasvattaa moninkertaisesti lajien riskiä taantua pysyvästi ekosysteemien jatkuvan heikentymisen aikakautena.

Riistakeskuksen täytyy noudattaa päätöksissään varovaisuusperiaatetta, eivätkä kaatoluvat saa vaarantaa suotuisan suojelun tasoa. Toisaalta myös ylisuurien populaatioiden osalta nykyisiä metsästysmääriä tulee tarkastella kriittisesti ja huomioida vaikutukset luonnon kokonaismonimuotoisuuteen.

Vierasriistalajien vapauttaminen luontoon pitää kieltää lailla pikaisesti. Esimerkiksi suuren kauriseläimen, kuusipeuran vapauttaminen luontoon on yhä täysin laillista 15. Lukemattomat kokemukset maailmalta osoittavat, että vieraslajit voivat pahimmillaan johtaa paikallisen ekosysteemin monimuotoisuuden romahtamiseen. Etelä-Suomessa on jo esimerkki siitä, miten vieraslaji valkohäntäkauriin lisääntynyt kanta uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Tästä huolimatta maamme eläimistöön alunperin kuulumatonta kuusipeuraa istutetaan yhä lisää.

Seurausten valossa metsästyksen sääntelyä ei voi pitää historiallisesti onnistuneena: valtaosa metsästettävistä nisäkäs- ja lintupopulaatioista on pitkällä aikavälillä taantunut. Kestävän saalistuksen toteuttaminen sinänsä olisi ollutkin muinoin hankalaa, sillä perspektiiviä kantojen koon vaihteluista ei ollut paria sukupolvea kauemmas historiaan.

Mutta nykyisin on mahdollista pystyä parempaan. Yksittäisten saaliseläinten kantojen kokoja pystytään tänä päivänä seuraamaan tarkasti, ja se on parantanut metsästyksen määrällistä kestävyyttä Suomessa merkittävästi 16. Esimerkiksi Suomen hirvi- ja karhukannat ovat palautuneet lähes paikallisen sukupuuton partaalta elinvoimaiseksi ja silmälläpidettäväksi. Nykyaikana ympäristön nopea muuttuminen on kuitenkin erityinen haaste, joka edellyttää monimutkaisten ja monin osin tuntemattomien vuorovaikutusten ymmärtämistä. Luonnonvarakeskuksen ja suomalaisten yliopistojen tuottama laadukas tutkimustieto on oleellisen tärkeä ase taisteltaessa luonnon köyhtymistä vastaan.

Metsästys- ja kalastussääntelyn pitää perustua laadukkaaseen tieteelliseen tietoon ja kokonaiskuvaan Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelusta. Historia osoittaa, että saalismäärät eivät voi perustua puhtaasti ruohonjuuritason kokemuspohjaisiin havaintoihin ja itsesääntelyyn.

Tutkimustiedon hyödyntäminen on välttämätöntä, mutta oleellista on myös välttää keinotekoista vastakkainasettelua tutkijoiden ja metsästäjien välillä. Metsästäjät ovat lopulta myös ensiarvoisen arvokas talkooresurssi, joka jo nyt tekee hartiavoimin vapaaehtoistyötä Suomen luonnon hyväksi ennallistamalla kosteikkoja ja metsästämällä kotoperäisiä lintujamme uhkaavia vieraspetoja. Suomella ei yksinkertaisesti ole riittävästi vaihtoehtoista työvoimaa näihin tehtäviin. Metsästäjät myös keräävät luonnosta geeninäytteitä ja raportoivat havaintojaan aktiivisesti eli keräävät juuri sitä aineistoa, joihin tieteellisten johtopäätösten tulee perustua. Suomalaisen luonnon köyhtymisen pysäyttäminen vaatii monien tahojen tehokasta yhteistyötä, yhteisymmärrystä, ja luottamusta sekä tutkimuslaitosten riittävää rahoitusta.

Tuire Kaimio, eläintenkouluttaja EAT, tietokirjailija, eduskuntavaaliehdokas

Tuomas Mutanen, Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan jäsen, tekniikan tohtori


  1. Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s ↩︎

  2. Metsästäjäliitto, Strategia 2019-2023 https://metsastajaliitto.fi/sites/default/files/2019-12/Strategia_2019__Metsastajaliitto_2019_16122019_2.pdf ↩︎

  3. Luke, Vapaa-ajankalastus 2020 https://www.luke.fi/fi/tilastot/vapaaajankalastus/vapaaajankalastus-2020 ↩︎

  4. Biodiversiteetti Johdatus biologian opetukseen-opetusmateriaali Ronja Hyppölä, Petteri Saarela, Matias Järvinen ↩︎

  5. Suomen ympäristökeskus, Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset, 2008 ↩︎

  6. Bartosiewicz, László. “Human Impact on Antler Conformation in Western Red Deer (Cervus elaphus elaphus Linnaeus, 1758).” Heritage 4.4 (2021): 4233-4248. APA ↩︎

  7. Luke, Metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen määrät ruokintapaikoilla suuria, myös kuokkavieraita paljon https://www.luke.fi/fi/uutiset/metsakauriiden-ja-valkohantapeurojen-maarat-ruokintapaikoilla-suuria-myos-kuokkavieraita-paljon ↩︎

  8. Antti Haatajat, Tappajat, Tammi, 2022 ↩︎ ↩︎

  9. Yle Areena, Ääretön Meri Podcast, Jakso 2: Kaikki väistävät miekkavalasta ↩︎

  10. Yle uutiset, Ahven, hauki ja kuha saavat ylämitan Kuortaneenjärvellä – kalavesien käyttö- ja hoitosuunnitelmat ovat pettymys, vaikka paikallisia valonpilkahduksiakin on, 14.2.2022, https://yle.fi/a/3-12316814 ↩︎

  11. Hauenviljelyopas, Ovaskainen, Korhonen, Ahvenniemi, Helsinki 1969 ↩︎

  12. Kunttu P, Mussaari M, Ryttäri T: Kauriiden vaikutus luonnonkasveihin. Mitä tedetään? Lutukka 37, 2021 ↩︎

  13. Kerttu Kotakorpi, Suomen Luonto 2100, Bazar, 2021 ↩︎

  14. Yle areena, Tiedetrippi Podcast, K6, J10: Kaledonian kadonnut metsä ↩︎

  15. Helsingin Sanomat, Bambit pellolla, 13.11.2022, https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009082946.html ↩︎

  16. Riistakeskus, Hirvikannan hoitosuunnitelman, 2013, https://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/HIrvikannan-hoitosuunnitelma-taustaosio.pdf ↩︎

© Tuire Kaimio 

Kuvat:
© Minna Tallberg